Mailojen historia

Rautamailat

Ensimmäiset rautamailat otettiin käyttöön, koska joskus pallo päätyi paikkaan, mistä puumailalla lyöminen olisi saattanut särkeä mailan, tukevavartisella rautamailalla pelko oli vähäisempi. Toisaalta, rautamailalla lyöminen saattoi särkeä höyhenpallon joten sen käyttöä vältettiin. Lisäksi rautamailat saattoivat tehdä suuren jäljen maahan lyötäessä ja vielä 1850 paikkeilla pidettiin moitittavana rautamailan käyttöä normaalilla pelialustalla, siis väylällä.

Rautamailat, jotka on tehty ennen vuotta 1850 ovat harvinaisia. Ne olivat seppien tekemiä. He eivät mitenkään merkinneet tekemiään mailoja joten niiden tarkka ajoittaminen on hyvin vaikeata. Maailman vanhimmissa säilyneissä mailoissa, Troonin mailoissa 1700-luvun alusta, on kuuden puumailan lisäksi kaksi rautamailaa. Mailojen muotoilusta päätelleen niitä on käytetty normaalin lyönnin lisäksi myös lavan kärjellä lyömiseen.

Menneillä vuosisadoilla pelattiin yleisillä linkseillä ja nummilla jossa kuljettiin myös hevosten vetämillä kärryillä. Liian usein pallo päätyi hevoskärryjen jälkeen. Niinpä 1800-luvun alkupuolella otettiin käyttöön maila, jota kutsuttiin rut ironiksi, rut niblickiksi tai track ironiksi. Englannin sana rut merkitsee suomeksi kärryn pyörän jälkeä. Rut ironin lapa oli erittäin pieni, vain noin 3x2 tuumaa. Sillä pallo 'kaivettiin' vaikeista paikoista takaisin peliin.

Guttapallojen myötä rautamailat lisääntyivät. Niinpä pelaajan tyypillisessä setissä 1860-70 paikkeilla saattoi olla kolmekin rautamailaa, rut iron, general iron ja cleek. Cleek vastaa tämän päivän rauta1 tai 2:ta ja general iron on suunnilleen nykyinen rauta 5. Myös hieman nostavampaa mailaa, lofteria käytettiin. Muut mailat olivat puisia, draiveri, spoon, baffy ja putteri. Pikku hiljaa vuosina 1850-1890 rautamailojen määrä lisääntyi. Vuosisadan vaihteeseen mennessä oli otettu käyttöön mashie, niblick, mashie niblick, jigger, sammy ja monet muut. Mashiestä tuli erittäin suosittu kun J.H.Taylor alkoi voittaa Open mestaruuksia. Hän oli mestari mashien kanssa.

Rut ironia lukuunottamatta ensimmäisten rautamailojen lavat olivat pitkiä ja kapeita puumailojen tapaan. Pitkä lapa onkin 1800-luvun mailan tyypillinen piirre. Nyrkkisääntöna voikin sanoa että mitä pidempi rautamailan lapa on, sen vanhempi maila on kyseessä. 1870-luvulla, kun rautamailojen kehitys toden teolla alkoi, ryhdyttiin lapaa lyhentämään ja korkeutta lisäämään samalla kun loftia tuli lisää. Tämä helpotti pallon 'käsittelyä' ja mahdollisti erilaisia uusia lyöntejä.

Mailojen etsiessä lopullista muotoaan ja rakennettaan haettiin ja myönnettiin lukemattomia, mitä ihmeellisimpiä patentteja. Yksi keräilykohde onkin ns. patenttimailat. Patentteja haettiin erilaisille varren kiinnitystavoille, erilaisille lavan ja holkin kiinnityksille, erilaisille ja eri asteisille taivutuksille holkissa, eri paksuuksille eri kohtaa lapaa, joidenkin tai kaikkien näiden yhdistelmille ja lukemattomille muille keksinnöille.

1860-luvulta lähtien golfin levitessä ja rautamailojen yleistyessä rautalapojen tekemisestä saattoi tulla ammatti jolla elättää itsensä. Niinpä nämä tekijät ryhtyivät merkitsemään tekemänsä lavat joka tietysti helpottaa mailojen ajoittamista. Pikku hiljaa lapoihin alettiin lisätä muitakin merkintöjä ja 1900-luvun alkaessa lavoista olikin tullut varsinaisia mainospaikkoja kun niissä mainostivat tekijän lisäksi mailan myynyt pro. Myös erilaisia mallimerkintöjä leimattiin lapaan, samoin käsintaontaa ja alkuperämaata mainostettiin.